RSS-linkki
Kokousasiat:https://iitti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.06.2026/Pykälä 122
Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat tiedoksi 15.6.2026
Kunnanhallitus 15.06.2026 § 122
13/00.01.02/2026
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännössä voidaan määrätä, että 1 momentissa tarkoitettu oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai 1 momentissa tarkoitettu hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi viimeistään sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä eli 14 päivän kuluessa siitä kun pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävillä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa, ilmoitus, valvonta tai
toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita.
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Lisäksi kunnanhallitus on tehnyt päätöksen 23.8.2021 § 174 päätöksistä
joita ei tarvitse ilmoittaa.
Kunnanhallitukselle on jätetty seuraavat pöytäkirjat
Rakennus- ja ympäristölautakunta | 11.5.2026 |
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta | 19.5.2026 |
Tekninen lautakunta | 13.5.2026 |
Rakennus- ja ympäristölautakunta | 8.6.2026 |
Tekninen lautakunta | 8.6.2026 |
Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat otto-oikeus kunnahallitus
|
|
|
Kunnanhallituksen puheenjohtaja |
|
|
Kunnanjohtaja |
|
|
Hallinto- ja talousjohtaja | §5 | Dynasty Azure-käyttöpalvelun hankinta |
Kansalaisopiston rehtori |
|
|
|
|
|
Rakennus- ja ympäristölautakunta
Rakennustarkastaja | - |
|
Ympäristönsuojelutarkastaja | - |
|
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Kasvatus- ja opetusjohtaja | §1 | Tutkimuslupa |
Hyvinvointijohtaja | - |
|
Varhaiskasvatuspäällikkö | - |
|
Rehtori lukio | - |
|
Rehtori yläkoulu | - |
|
Rehtori peruskoulu | §14 | Luokanopettajan virka, valintapäätös |
| §15 | Koulunkäynninohjaajan toimi, valintapäätös |
| §16 | Erityisluokanopettaja (Veto) valintapäätös |
Rehtori Haapakimola | - |
|
Rehtori Vuolenkoski | - |
|
Kansalaisopiston rehtori | - |
|
Tekninen lautakunta
Tekninen johtaja | §5 | Käyttölupa, Kausalan tori, KesäKausalan avajaiset 7.6.2026, EhtooILO ry |
| §6 | Kevään 2026 puukauppa |
| §7 | Ravilinnan uuden osan käyttövesijohtosaneeraus |
Kiinteistömestari | - |
|
Maankäyttöinsinööri | §3 | Sijoittamislupa, Telia Finland Oyj, Kausala, Koulukatu |
Yhdyskuntainsinööri | §2 | Tilapäinen käyttölupa v. 2026 Villiruokaviikon mainostaulujen asettamista varten, Iitin Matkailu ry |
| §3 | Johtoaluesopimus vt. 12 siirtoon liittyen, Metsähallitus |
Esittelijä Kunnanjohtaja Jarkko Salonen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, ettei se ota lautakuntien pöytäkirjoissa eikä viranhaltijoiden päätöspöytäkirjoissa olevia päätöksiä käsiteltäväkseen
Päätös
Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.
Ptk tark.
|