RSS-linkki
Kokousasiat:https://iitti.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 30.06.2026/Pykälä 63
Kausalan asemakaavan muutos syrjään jäävän vt12:n osalta, luonnos nähtäville
Tekninen lautakunta 30.06.2026 § 63
62/10.02.03/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Harri Hoffren, puh. 040 485 4037, harri.hoffren@iitti.fi.
Kausalan asemakaavan muutos syrjään jäävän vt12:n osalta on tullut vireille kunnanhallituksen päätöksellä 16.2.2026 § 29. Kaavamuutoksen tavoitteena on ajantasaistaa asemakaava siten, että vt. 12 tiesuunnitelmassa esitetyt hallinnolliset muutokset (maantie kaduksi) voidaan toteuttaa.
Kaavan laatijana toimii DI, YKS-791 Eetu Kaskela Sitowise Oy:stä.
Kaavan laatija on laatinut 25.6.2026 päivätyn kaavaluonnoksen (kaavakartta määräyksineen ja kaavaselostus liitteineen), joka jaetaan esityslistan oheismateriaalina.
18.5.2026 päivätty kaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on erikseen nähtävillä 15.7.2026 asti, ja osallisilla sekä kunnan jäsenillä on oikeus esittää siitä mielipiteensä. Mutta kuten OAS:ssa todetaan, OAS laaditaan kaavoituksen alkaessa osana kaavatyön ohjelmointia ja sitä täydennetään suunnittelun edetessä tarpeen mukaan. OAS:ia on nyt 25.6.2026 päivitetty luonnosvaihetta varten. 25.6.2026 päivätyt OAS ja vuorovaikutusraportti ovat kaavaselostuksen liitteenä.
Kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan tekninen lautakunta vastaa
kaavoitusasioiden valmistelusta kunnanhallitukselle ehdotusvaiheeseen
asti.
Esittelijä Tekninen johtaja Harri Hoffren
Päätösehdotus
Tekninen lautakunta päättää, että
1) kaavahankkeen 25.6.2026 päivätty kaavaluonnos asetetaan yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi, jona aikana osalliset ja kunnan jäsenet voivat jättää siitä mielipiteensä. Aineisto pidetään nähtävillä Iitin kirjaston Iitti-pisteessä (Kausansaarentie 3, Kausala) ja Iitin kunnan verkkosivuilla www.iitti.fi/vireilla-olevat-kaavahankkeet. AKL 62 §, MRA 30 §
2) nähtävillä olosta ja mahdollisuudesta mielipiteiden jättämiseen tiedotetaan kuulutuksella kunnan verkkosivuilla ja Iitinseutu-lehdessä sekä kirjeitse kunnan tiedossa oleville kaava-alueen ja siihen rajoittuvien kiinteistöjen maanomistajille sekä -haltijoille
3) kaavahankkeesta ei järjestetä yleisötilaisuutta
4) osallisille viranomaisille varataan mahdollisuus antaa lausunto kaavaluonnoksesta.
Päätös
Tekninen lautakunta hyväksyi esittelijän päätösehdotuksen yksimielisesti.
Ptk tark.
|